Lahjahuivin neulomisen aloitin suhteellisen ajoissa, jo joulukuun alkupuolella. Eihän tästä ensin pitänyt mitään lahjaa tullakaan, itselleni minä nämä langat ostin, mutta jossain vaiheessa aloin laskemaan hartiahuivejani ja totesin, että voisin hyvin antaa tämän lahjaksi jollekin. Koska hartiahuiveista oli ollut puhetta ystäväni kanssa, päätin antaa tämän hänelle. Toiveena tosin oli ollut puuvillainen pitsihuivi.. Vaikka tämä oli kaikkea muuta, lahja kuului olleen kovasti mieluinen :) Huivi on neulottu helmineuleena Novitan Noki-langasta vähän ohjeistusta suuremmilla puikoilla.

Pääsin aloittamaan lahjaompelukset vasta joulunalusviikolla. Vähän meinasi mennä kiireeksi noiden kanssa, mutta lahjaksi tulevat pääsivät kyllä ajoissa paketteihin. Ensimmäisenä oli vuorossa applikoidut collegehousut anopille. Olin saanut kankaan näitä varten jo vuosi sitten, mutta aikaa ei ompelulle ei ollut löytynyt.. Noh, näin joulun alla sitä tunnetusti on riittämiin ;)

Pöllöapplikoinnin idea taisi tulla Vilhon bodysta ja värit äidin varastoista löytyneistä paloista. Repäisykangasta käyttämällä applikointi on vain niin ihanan helppoa!


Pöllöhousujen valmistuttua aloitin kummipojan oloasusetin ompelun. Kuten arvata saattaa, ongelmia oli luvassa.. Saumuri kenkkuili minulle, Vilho ei osannut nukkua saumurin nakutuksessa kuin päiväuniaan, eikä toisaalta jaksanut katsella, kun äiti ompeli...

Kaksi iltaa ja yksi aamupäivä settiin lopulta tuhraantui, suurimmaksi osaksi vain purkamista ja korjausta. Nurjalta puolelta varsinkin paita on sen näköinen, ettei paljoa kannata esitellä :D Ilmeisesti multa on tuon saumurin asetuksissa jotain opittavaa, sillä collegea kone ompeli kuin unelma, trikoota valtavien taistelujen saattelemana. Setin housut ovat siis (Nanson) collegea ja paita interlocktrikoota. Kaavat tähän settiin löytyivät Ottobre-lehdestä. Joulupäivän vierailulla oli ihana nähdä kummipojalla omatekoinen setti päällä, vau! Kyllä se kuitenkin oli kaiken vaivan arvoinen!



Joulupäivän aamuna ompelin kuitenkin tikkaukset paitaan ja applikoinnin housuihin, jonka jälkeen ei tarvinnut kuin huristella saumurilla pöksyt kasaan, ja Vilho sai herkullisen sydämellisen asun joulupäivän iloksi.

Aika monta viikkoa sain kulutettua tämän pitsihuivin seurassa, mutta tulihan se lopulta valmiiksi - eikä päivääkään liian myöhään! Huivi on neulottu Novitan Tico Tico -langasta, jota löysin muutaman kerän syksyllä Citymarketin alelaarista. Huiviin kului yksi kokonainen kerä ja pikkupätkä toisesta kerästä. Hintaa tälle tuli siis pari kolme euroa, jos sitäkään. En edes muista enää, mitä nuo langat maksoivat.

Liukuvärjätty lanka arvellutti vähän, mutta ihan jänskä tuosta tuli. Varmaan näyttää vielä paremmalta käytössä, kun huivi on käärittynä päälle. Huivia neulottiin kolmeen suuntaan ja yläreuna virkattiin, joten liukuvärit vaihtavat muutamaan kertaa suuntaa :)

Näin jälkikäteen ajatellen olisin voinut valita helpomankin mallin. Vaikka tuo oli periaatteessa ihan yksinkertainen, moneen suuntaan neulominen vaati sen verran ajattelutyötä, ettei samaan aikaan oikein voinut esimerkiksi katsoa televisiota..

Ylihuomenna pitäisi lähteä häitä juhlimaan, eikä pojalla ollut mitään uutta päällepantavaa. Olihan se sitten tartuttava kangaskasaan ja saumuriin ja hurautettava kasaan uusi vaatekerta.
Pääosassa on musta collegekangas ja mausteena on käytetty Ikasyriltä ostettua pupukangasta (joka valitettavasti on myyty loppuun!). Kaavaat pukuun poimin Suuri Käsityö-lehdestä numero 9/2010. Simppelit peruskaavat, jotka kuitenkin tuntuivat toimivan ihan hyvin. En tosin noudattanut kaavoja ihan täysin. Kaavoissa yläosa ei ole edestä auki ja taskutkin ovat erilaiset.

Housujen takapuoleen kokeilin taas applikointia. Tällä kertaa tein ohjeiden mukaan, sain tukikankaan kiinnittymään kunnolla ja käytin taustalla myös repäisykangasta. Ei se kovin suuri ihme taida olla, että tällä kertaa applikointi oli tuhat kertaa helpompaa kuin aiemmin!

Muistin jopa kiinnittää kokomerkin ja pesuohjeenkin mukaan :)

Havahduimme eilen akuuttiin yöpukupulaan, kun toisteksi viimeinen puhdas yöpuku oli päiväunien jäljiltä märkä. Koska kotoa sattui löytymään ihania trikookankaita, päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja ommella Vilholla uuden yöpuvun.

Tämä on taas tällainen harjoituskappale. Koskahan nämä alkavat onnistua niin, että kehtaan tehdä muillekin?! Toivottavasti joskus.. Noh, peitetikki aiheutti - jälleen kerran - ongelmia. Ihan kohtullisen siisti tuosta silti tuli, vaikka yläosaan tuhraantui luvattoman kauan aikaa. Housut sen sijaan hurautin kasaan muutamassa minuutissa.

Sekä kalastavat karhut että raitakangas ovat Ikasyrin valikoimista. Pesin kankaat etukäteen varmuuden vuoksi, sillä olin lukenut noiden mahdollisesti kutistuvan reilusti. Minun kankaani eivät kuitenkaan kutistuneet miksikään 40 asteen pikapesussa. Aika viehkeä tästä lopulta tuli, toivottavasti tässä unetkin ovat iloisia!

Olen etsinyt sopivan näköistä ja sopivan hintaista välikausihaalaria Vilholle jo jonkin aikaa. Yksi Reiman ihanuus tuli Pikkusiili-kirppiksellä vastaan, mutta se oli hintalaputon ja väärän myyjän paikalla, joten haalaria ei voitu myydä. Prismassa tuijottelin Cirafin kolmenkympin haalareita, mutta niistä taas ei ollut tarpeeksi isoa kokoa jäljellä..

Jossain vaiheessa ajattelin jättää koko välikauden huomioimatta ja odotella Talvea. Ja mitäs vielä! Nyt on marraskuu ja ulkona kymmenen astetta plussaa! On aivan turha kuvitella pukevansa tuolle pienelle hikipallolle minkäänlaista toppahaalaria näillä lämpötiloilla.

Lopulta luovutin, piirsin Ottobresta (4/2009) kaavat ja leikkelin kappaleiksi kantotakista ylijääneen kankaan. Taskut eivät ihan onnistuneet mallinmukaisiksi, mutta se ei haittaa ainakaan minua :) Haalarit ovat kokoa 86, joten kaiken järjen mukaan niiden pitäisi mahtua Vilholle vielä keväälläkin. Ruskea kangas on siis laminoitua mikrokuitukangasta ja vuori osittain tikkikangasta, osittain (bambu)interlocktrikoota. Tikkikangasta on vyötäröleikkauksesta vähän polvien alapuolelle asti. Vilholla on ennestään yksi tuulitakki, jota voi sitten pitää näiden haalareiden kanssa. Sitä paitsi takin löytäminen ei voi olla yhtä hankalaa kuin kokopuvun, eihän?

Uudet ihanat kankaat kotiutuivat Ikasyriltä perjantaina, enkä voinut vastustaa niitä! Kankaat ovat toinen toistaan sievempiä, ihanampia ja pehmeämpiä. Kuvan norsutrikoo on superpehmeää bambukangasta ja pääsi ensimmäisenä ommeltavaksi halloweeninoranssin värinsä ansiosta.

Body toimi myös harjoituskappaleena saumurille. Saumurini on yhä uudenkarhea, enkä ole kaikilta osin vielä sinut sen kanssa. Ainakin peitetikkien kanssa olisi vähän harjoittelunvaraa. En tiedä pitäisikö näitä interlocktrikoita ommellessa käyttää saumurissakin pallopääneloja vai mikä tässä oikein mättää..

Kokeilin tässä toista kertaa "venekaula-aukkoa" ja totesin taas, ettei se taida olla hyvä idea. Vaikka sen ompelu on helppoa, kaula-aukko venahtaa normaalia paljon nopeammin ja enemmän.

Seuraavana ompelulistalla on pyjama Vilholle ihanaakin ihanammasta karhukankaasta. Tosin voi olla, että juhla-asu tuleviin häihin kiilaa pyjaman edelle. Noh, se taitaa riippua muista kiireistä. Tässä sivussa on nimittäin valmistumassa myös pitsihuivi omaksi juhla-asusteeksi :)

Siskonpoika toivoi 8-vuotissynttärilahjaksi DC:n hupparia. Noh, koska kaupan paidat olivat ihan superankeita (ja kalliita), tämä täti päätti tehdä mokoman itse! Elikkäs menin ja ostin mustan hupparin ja valkoista collegekangasta. Piirsin DC:n logo tietokoneen ruudulta paperille, leikkasin logon sekä liimakankaasta että collegesta ja silitin kankaan kiinni hupparin etumukseen. Tuo onnistui jopa paremmin kuin odotin :) Toivottavasti lahjan saaja on samaa mieltä. Vähän mieleni keveni, kun kuulin pojan pyytäneen mummiaan kutomaan villapaidan, jossa olisi DC:n logo :)

Tässä olohuoneeseen viritetyn kotistudion satoa:

Ensimmäisen applikointiharjoitukseni tein joskus viime talvena. Tällä viikolla olisi tarkoitus saada aikaiseksi applikointi lahjapaitaan, joten ajattelin, että tekniikkaa voisi ehkä ensin harjoitella johonkin omaan vaatteeseen :) Idea tähän applikaatioon tuli tuosta taskun kirahvikankaasta. Teen myöhemmin paremmalla ajalla housuihin collegetakin tuosta valkopohjaisesta kankaasta.

Yllättäen housujen malli on taas Me&I-kopio. Olen kertakaikkisen ihastunut tähän malliin, ihan ehdottomat kestopyllylle ;) Tuonne mahtuu mukavasti vaikka minkälainen vaippa! Lisäksi tiukat resorit nilkoissa takaavat pitkän käyttöiän. Vaikka housut ovat vielä reilun mittaiset, niitä voi jo hyvin käyttää, sillä jalat eivät huku pitkiin lahkeisiin.

Applikoinnin aloitin etsimällä netistä ohjeen ja lueskelemalla sen ensin läpi. Olin jo aiemmin ostanut Jättirätistä (ilmeisen huonoa) kaksipuoleista tukikangasta. En saanut tukikangasta kiinnittymään collegeen kunnolla, enkä oikeastaan ymmärtänyt, miksi sen liimakankaan piti olla kaksipuoleista.. Ilmeisesti minulta on nyt jäänyt jokin työvaihe huomioimatta. Sain tukikankaan joten kuten kiinni collegeen, kiinnitin palan hyvin nuppineuloilla ja ompelin reunat kiinni. Silmien mustuaiset ompelin käsin.

Koko projekti tuli valmiiksi parissa tunnissa, vaikka jouduin  vähän purkamaan applikaatiota ja taskunkin ompelin paikoilleen kahteen kertaan. Työläiksi näitä housuja ei siis ainakaan voi kutsua! Applikointi oli ihan mielettömän hauskaa, vaikkakin tarkkuutta vaativaa.

Vilholla on ollut tässä jo jonkin aikaa huutava villasukkapula. Nyt - vihdoin ja viimein - tämä äiti sai itseään niskasta kiinni ja kutoi pojalleen ihka oikeat villasukat.

Sukat on kudottu Novitan Puro-langasta, joka on 100% villaa. Saapassukkana tuo lanka ei kestäisi, mutta tuollaisen puolivuotiaan sukkana se on mitä oivallisin.

En halunnut tehdä pojalle enää mitään vauvatöppösiä, sillä ne tuntuvat pysyvän niin huonosti jalassa. Näiden varsissa on mittaa polviin asti ja kantapää on tehty perinteiseen tapaan puolipatenttina :D

Koko on aika jämpti. Ja minä kun kuvittelin tekeväni ihan valtavia sukkia! Noh, en päässyt kerässä vielä ensimmäiseenkään vaaleaan raitaan, joten taidan tässä joku ilta kutoa toiset sukat - vähän isommat. Mutta on nämä ihanan pehmeät ja varmasti lämpimät!

Kävimme eilen kääntymässä omilla mailla. Kaivikone oli jo valmiustilassa peltotiellä, ja muutama työmieskin oli päässyt paikalle. Tontillemme alettiin siis nyt kaivamaan kunnallistekniikoita valmiiksi.

Vilho kävi kerran kesällä tontilla, mutta sen jälkeen tonttipuuhissa onkin ollut hiljaiseloa. Nyt, lähestyvän puolivuotispäivän kunniaksi ajattelin, että Vilhon oli aika päästä tutustumaan omaan metsään ja kallioihin!

Vilho oli minulla kantorepussa, kun kiipesin kallion ylimmälle kohdalle. Sammaleiset kalliot olivat liukkaita ja niillä sai todellakin kiipeillä kieli keskellä suuta, sillä jalassa olivat superliukkaat Hai-saappaat.

Metsä oli täynnä suppilovahveroita! En käynyt poimimassa yhden yhtäkään sientä tänä syksynä, sillä viimevuotisetkin ovat vielä syömättä. Nyt kuitenkin naapurit olivat jättäneet sienemme rauhaan, joten kai ne on sitten itse mentävä sieltä poimimaan pois!

Ennen kotiinlähtöä ehditiin vielä vaihtaa muutama sana tulevan naapurin kanssa. Heille oli kesäkuussa syntynyt myös poika. Voin niiiin sieluni silmin nähdä 4-5-vuotiaiden Vilhon, Urhon ja Nestorin juoksemassa pitkin metsiä ja tekemässä kaikkea kiellettyä :)
Yllä olevassa kuvassa näkyy grillitasannekallio :) Siihen paistaa kauniisti ilta-aurinko kesäisin, ja siihen tulee siis hamassa tulevaisuudessa grillikatos. Vasemmanpuoleinen kuva on tasanteen vierestä. Kun olimme kaataneet rinteestä jonkin verran risukkoa, huomasimme, että keskeltä kalliota pääsee kivasti kiipeämään ylös tasanteelle. Kalliopolku polveilee ylös jyrkimmän rinteen vierestä. Oikeanpuoleisessa kuvassa on avointa alarinnettä. Näille paikkeille olemme suunnitelleet talon sijoittamista. Alarinne jatkuu vielä kuvan vasemmassa reunassa näkyvän kuusikon alueella. Sinne tulee pihasauna :) Naapurin puolella näkyy jo kaivinkone!

Kerrotaan nyt aluksi, että mä en ole koskaan (ennen) kunnostautunut erityisen hienonnäköisten leipomusten saralla. Olen aina uskonut sananlaskuun Moni kakku päältä kaunis, silkkoa sisältä ja turvautunut perinteiseen kermakakkuun nonparellikoristeilla. Nyt halusin tehdä erityisen ihanan kakun kahdelle rakkaimmalleni, jotka viettivät tänään yhteisiä syntymäpäiviä - toinen puolivuotispäiväänsä ja toinen.. noh, jätetään ne vuodet mainitsematta :)
Tämän kakun malli on ihanaisesta kakkukirjasta Unelmakakut, jonka ostin joskus miehelleni lahjaksi. Sisällä on perinteinen sokerikakku mustikka-banaanitäytteellä ja päällinen on marsipaania. Sininen marsipaani on "marmoroitu" eli oikeastaan vain värjätty epätasaisesti, mustat mustekalat on muotoiltu valmiiksi mustasta marsipaanista. Näkinkengät ovat sokerimassaa ja rantahiekka mantelirouhetta!

Puolijoukkuetelttani - jota kantotakiksikin kutsutaan - on nyt valmistunut! Nyt me pääsemme ulkoilemaan (ja shoppailemaan) kätevästi yksissä ulkovaatteissa. Vilhon pukeminen ja riisuminen olikin aiheuttanut minulle loputonta päänvaivaa. Erityisesti kaupungilla vaatetus muodostui ongelmaksi nyt ilmojen viiletessä. Ulkona vaatteita piti molemmilla olla reilusti, sisällä puolet piti taas saada riisuttua pois - tosi kätevää. Tässä teltassa matkustavat mukavasti sekä äiti että poika. Testikävelyllä Vilho lähinnä keskittyi syksyn värjäämiin lehtiin puissa :)

Takki on päältä säänkestävää laminoitua mikrokuitukangasta ja sisällä on tikkivuori. Mikrokuitukankaan tilasin Myllymuksuilta, mutta tikkikankaan hain taas kerran Jättirätistä. Takki on reilunkokoinen 38. Kevyellä trikoopaidalla takki jää valtavan kokoiseksi minulle, mutta toisaalta kylmemmällä ilmalla sen alle mahtuu vielä villapaitakin.

Takin kaavoihin törmäsin Suuri Käsityö -lehden numerossa 8/2008. Ohjeen mukaan kangasta piti ostaa 2,4 metriä, mutta minulle siinä oli 60 senttiä ylimääräistä, vaikka pidensin hihojakin muutaman sentin. Hetken aikaa tuo harmitti, sillä mikrokuitukangas ei ollut ihan edullisimmasta päästä, mutta sitten keksin, että saan kankaasta Vilholle keväällä kosteutta kestävät pihahousut :) Mikrokuitukankaan kanssa samassa paketissa tuli myös ihanaa norsukuvioista PUL-kangasta, josta teen Vilholle mm. tikkivuorilliset liinailutossut.

Kun puolijoukkueteltasta ottaa etupaneelin pois, siitä tulee lähes normaalin kokoinen ja hyvinkin käyttökelpoinen takki.  Takki on jo testattu sateessa, tuulessa ja reippaalla kävelyretkellä. Kangas ei ole sadetakkimaisen hiostavaa, vaan yllättävää kyllä hengittää mukavasti. Pientä sadetta takki pitää hienosti, eikä tuulikaan puhalla läpi. Yleisesti ottaen takki yllätti minut positiivisesti! Ennen kaikkea se oli nopea ja helppo tehdä, puhumattakaan taloudellisesta säästöstä uuden takin hankintaan verrattuna.

Tämä villatakki on jo ollut käytössäkin viikon päivät, mutta vasta nyt sain aikaiseksi päivittää sen tänne blogiin. Aloitin tämän neulomisen jo joskus kesällä, mutta jostain kumman syystä nämä neuleet tuntuvat tällä hetkellä edistyvän kovin hitaasti :) Kesätakki tästä piti tulla, mutta eiköhän se sovi yhtälailla syksyynkin.

Lankana oli Jättirätin laarista löytämäni luonnonvalkoinen sekoitelanka, jossa on ihana pehmeä kiilto. Ohjeen neuletakkiin nappasin Dropsin sivuilta - ja kerrankin valmis neule näyttää suht samalta kuin ohjeen kuvassakin! Lankaa kului vähän enemmän kuin ohjeen mukaan olisi pitänyt, mutta lankakin oli erimerkkistä. Onneksi lankaa löytyi myöhemmin lisää Jättirätistä, tosin 50 gramman kerissä, kun alkuperäiset olivat 100 gramman keriä, muutoin olisi tämä neule jäänyt keskeneräiseksi.

Neuletakki on siis neulottu poikittain, keskeltä takaa eteenpäin. Yksi syy työn jumiutumiseen oli sen outo ulkonäkö. Minulla oli neulottuna puolikas toisesta puolesta, enkä lainkaan tajunnut, miten palasta ikinä voisi muodostua villatakki :D Toisen mutkan matkaan toi ensimmäisessä kappaleessa alusta asti toistunut virhe. Huomasin virheen neulottuani toista kappaletta hyvän matkaa. Kun molemmat palat olivat valmiit, purin ensimmäisestä kappaleesta keskeltä koko pitsineuleosuuden (olkapäiden alueelta) ja neuloin sen uudelleen.

Nappilaatikostani löysin vielä makeat mustat isot napit, jotka ovat mummini peruja. Olen säästellyt niitä laatikossa kolminappista jakkua varten, mutta tämä oli kyllä parempi käyttötarkoitus. Itseni tuntien villatakki tulee minulla kovempaan käyttöön kuin kaikki bleiserini yhteensä :)

Oikein nurin,
oikein nurin,
vähän kudoin,
paljon purin.

Oikein nurin,
oikein nurin,
pakkasilla sitten surin.

Ruohonen, Laura: Yökyöpelit, 2008

Ostin viime viikolla pitkän ja hartaan harkinnan päätteeksi uuden saumurin, Huskylock s21:n. Viikonlopulla raahasin koneen mukanani äitini luo, sillä mieheni meni sinne tekemään vessaremonttia koko viikonlopuksi - eihän uudesta saumurista voi olla erossa kokonaista viikonloppua?! :) Olin käynyt hakemassa Jättirätistä kasan trikookankaita ja resoreita testivaatteita varten. Varastossa on läjä Ikasyrin ihanaisia kankaita, mutta ne ommellaan vasta sitten, kun kone on ajettu sisään ja vaatteiden kaavat on testattu hyviksi.

Koekappaleen materiaaliksi valitsin interlocktrikoon, jota vanha koneeni ei jaksanut ommella, ja malliksi unipussin. Kaavoja unipussiin ei ollut valmiina, joten piirsin ne itse käyttäen apuna Tutan haalareita ja Po.P:n bodya. Olin keskustellut mallista mieheni kanssa, ja olimme molemmat sitä mieltä, että alhaalta avattava unipussi/yöpaita on paras vaihtoehto edestä avattavan vetoketjullisen sijaan. Ompelin kaikki unipussin saumat taso- tai peitesaumalla, joten pussin nurjalla puolella ei ole kohollaan olevia saumoja lainkaan. Hihansuut voi myös kääntää ilman, että rumia ulkonevia saumoja tulee näkyviin.

Ilmeisesti onnistuin (taas keran) ostamaan maanantaikappaleen, sillä saumurini katkoi yläsiepparin lankaa jatkuvasti. Syynä tähän ei valitettavasti ollut väärä langoitus vaan liian kireä langankiristin. Eilen vein koneen takaisin liikkeeseen, ja nyt se on lähetetty maahantuojalle korjattavaksi :( Tämä tarkoittaa siis määrittelemättömän pitkää pakkolomaa ompelusta.

Unipussista tuli kuitenkin hyvä - tai ainakin käyttökelpoinen - kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.  Tärkeintä on, että poika ainakin tykkää siitä :)

Tässä kuukausi sitten ompelemani setti, ilman takkia tosin. Hyvin ovat toimineet ja kestäneet käyttöä!

Lopusta velourista tein Tutan haalareita kaavoina käyttäen iloiset retrohaalarit. Ihan nappiin ei kaikki osat menneet, mutta eiköhän nuo ihan käyttökelpoiset ole silti. Yläosan nappilista ei ajatusvirheen vuoksi tullutkaan ihan keskelle, mutta päätin olla korjaamatta sitä, sillä päällä virhe tuskin edes näkyy. Ensimmäisiksi prototyyppihaalareiksi nämä onnistuivat kuitenkin kohtuullisesti. Pikkuvirheet korjaamalla mallista saa varmasti toimivan. Kangaskin piti pilkkoa vähän pieniksi paloiksi, sillä sitä ei ollut kovinkaan paljoa.. Ruskea resorikin valikoitui haalareihin sattumalta, kun muutakaan sopivaa ei ollut käsillä, ja ompeluinto oli kova :)

Tämä ihanainen velour saapui samassa paketissa turkoosin interlock-trikoon kanssa Ikasyrin verkkokaupasta. Samasta kankaasta on jo leikattu myös haalarit, mutta ne ovat vielä palasina äitini luona. Nämä syntyivätkin vähän ex tempore, sillä kankaasta jäi haalarien jälkeen juuri sopivan kokoinen pala :)

Kaavoina käytin valkoisten collegehousujen kaavoja, eli nämäkin on tehty Me&I-verskojen mallin mukaan. Tosin nämä karamellipöksyt ovat vielä aavistuksen valkoisia housuja isommat, toisin sanoen reilusti kokoa 74 tai 80.

Remonttievakon aikana ompelin äitini saumurilla (joka muuten omaani verrattuna toimii kuin unelma) ja ompelukoneella Vilholle uusia vaatteita. Tarve collegetakille alkoi olla akuutti, ja muut osat syntyivät ikään kuin sivutuotteena, kun kerran pääsi ompelun makuun.

Olin ostanut turkoosin interlocktrikoon jo aiemmin keväällä, mutta pojan kasvaessa huikeaa vauhtia en viitsinyt ommella siitä aiemmin mitään. Nyt olikin ihan viimeiset hetket tehdä ainakaan bodya kankaasta, sillä kangasta oli pituussuunnassa juuri ja juuri tämän 74-senttisen puvun verran. Takki ja verskat on ommeltu alkujaan vaippakankaaksi ostamastani luomubambusta. Totesin nimittäin jossain vaiheessa, etten todellakaan tarvitse enempää vaippoja ja päätin ommella kankaasta vaatteita.

Kaavat bodyyn ja huppariin otin Ottobre-lehdestä, verskojen kaavat piirsin vanhoista Me&I-verskoista, tosin isommassa koossa. Me&I:n kilppariverskat ovat olleet niin hurjassa käytössä mielettömän istuvuutensa ansiosta, että samalla mallilla täytyi saadat isommatkin! Lopulta setin suunnitteluun kului enemmän aikaa kuin ompeluun. Verskat hurautin kasaan muutamassa minuutissa pelkällä saumurilla, eikä noissa muissakaan montaa ompelukonesaumaa ole.

Kyllä nyt pitäisi pojan kelvata köllötellä uudessa Suomi-setissään :) Äiti ainakin tykkää!

Kävimme eilen Uudenpellontiellä toisen kerran tänä kesänä. Siis toisen kerran. Siinä on ainakin neljä kertaa liian vähän käyntejä yhdelle alkukesälle... Pelto oli kertakaikkisen pahan vallassa. Ohdakkeet ja peltosauniot rehottivat villeinä ja puna-apila oli vallannut kaiken lopun tilan. Ainut monivuotinen pellolle kylvetty lajike, joka oli selvinnyt noiden alkuperäisten ahdistuksessa oli keltasauramo. Sitä pellolla kasvoi valtavasti! Pahalaiset siis kitkettiin käsin, jonka lisäksi Miska niitti osan pellosta viikattella.


Kesäkukka-alueelta löytyi uusiakin tuttavuuksia, joiden nimet täytynee tarkistaa kasvikirjasta :) Alla olevista oikeanpuoleisin on idänunikko, mutta muista ei (vielä) ole tietoa. Idänunikoita kylvimme peltoon viime kesänä. Ihan standardiversio tuo ei ole, sillä eihän kukintojen kuulu olla kerrottuja! Mutta tuollaisia meidän kotipihallakin kasvaa :)
Vanhoista kavereista paikalle olivat kasvaneet ainakin aurankukka, ruiskaunokki, keltasauramo ja kamomillasaunio. Tosin tuossa kuvassa taitaa kyllä olla peltosaunio. Itse en erota kamomilla- ja peltosauniota kuin hajusta, sillä osa peltosaunioista on pienikokoisia. Muistaakseni niiden mykiöissäkin oli jotain rakenteellista eroa ja lehdetkin ovat erilaiset, mutta erot ovat niin pieniä, etten minä ainakaan niitä äkkiseltään luonnossa erota.

Vaipparumba on kestänyt meillä nyt likimain kolme kuukautta. Lähes koko tämän ajan olemme myös kestoilleet ainakin osittain. Koko kestoilun ajan myös vaippojen säilytys on ollut enemmän tai vähemmän puheen- ja pohdiskelunaiheena.

Ensin tarkoituksena oli hankkia vaipparoskis, mutta emme saaneet päätetyksi, millainen sen pitäisi olla. Mahdollisuuksia oli monenlaisia. Joko vaippoja voisi kuivasäilyttää kannellisessa roskiksessa tai märkäsäilyttää niitä etikkavedessä. Etikkavesi kuulosti jotenkin hankalalta ja suttuiselta. Lisäksi luin keskustelupalstoilta kuivasäilytyksen eduista. Harkitsimme myös mahdollisuutta vaippojen kuivaamiseen ja säilyttämiseen sitten muiden pyykkien joukossa.

Päädyinkin keskustelupalstojen selailun jälkeen säilytyspussiin. Roskis tuntui siksikin huonoimmalta vaihtoehdolta, että kylppärissämme on muutenkin rajallisesti lattiatilaa. Oman tilansa vievät jo Hilman vessa ja vaippalaatikko puhumattakaan kaiken maailman vanhoista löylykiuluista, joita nurkkiin on jäänyt lojumaan...


Pussi on tehty PUL-kosteussulkukankaasta. Yläreunaan ompelin nauhakujan, jonne pujotin vaaleansinistä puuvillanyöriä. Pussi roikkuu kylppärin seinässä olevasta pyyhetelineestä. Pusseja on nyt kaksi samanlaista. Tarkoitus olisi, että pussi kerätään täyteen, tyhjennetään pesukoneeseen ja heitetään sinne sitten mukaan. Kun toinen pussi on pesussa, niin toinen on puhtaana odottamassa. Materiaaleja on vielä kolmanteen, reissupussiin. Sitä voisi sitten kantaa matkassa mukana ja kerätä sinne käytetyt vaipat kotiinkuljetettavaksi.

Käytössä tuon varmaan näkee, miten hyvin systeemi toimii. Ainakin varmasti paremmin kuin pesuvatiin/pesukoneen reunalle kerätyt käytetyt vaipat. Ainakin tässä pussin suu on kiinni, eivätkä hajut pääse valtoimenaan koko kylpyhuoneeseen. Olen kyllä silti sitä mieltä, että nuo likaiset kestovaipat haisevat vähemmän kuin kertakäyttövaippojen roskapussi. Kertiksiäkin kun tuolla samassa kylppärissä säilötään..

Vilho kasvoi ulos NB-vaipoista jo jokin aika sitten. Palautin pikkuruiset vaipat omistajalleen ja sain vaihtureina ison laatikollisen isompia vaippoja. Nämä ovat nyt sellaisia, joiden pitäisi mennä Vilholle koko jäljellä olevan vaippa-ajan. Lainavaippojen ainut ongelma ovat kuivurin syömät kuminauhat. Lupauduinkin vaihtamaan kuminauhat uusiin...
Laskeskelin, että noita korjattavia vaippoja on ainakin 18. Niistä muutama on nyt jo korjattu, mutta taitaa noiden kanssa puuhasteluun tällä tahdilla vielä muutama tovi vierähtää. Päätin purkaa kuminauhat pois, vaikka se on jonkin verran työläämpää kuin niiden leikkaaminen. Vaipoista olisi tullut turhan kapeita, jos sivusaumat olisi leikannut auki ja todella kapeita, jos myös kuminauhat olisi vain leikannut pois.
Osassa vaippoja kuminauha on lisäimutaskussa, jolloin mitään saumoja ei tarvitse purkaa. Hankalissa tapauksissa (kuten vasemmalla kuvassa olevissa ruskeissa) kuminauha on kankaiden välissä, jolloin minun täytyy ensin purkaa saumurisaumaa sen verran, että saan vaipan käännettyä nurin päin. Kaiken lisäksi juuri näissä ruskeissa kuminauha on vielä jäänyt osittain saumurisauman väliin, jolloin sitäkin on purettava.. Noh, onneksi minulla on itsellänikin saumuri, joten saan nuo samat kyllä siististi korjattua.

Aika värkkäystä tämä kyllä on, mutta on tuossa silti vähemmän vaivaa kuin kokonaan uusien tekemisessä. Ja rahaa kuluu melkoisen paljon vähemmän kuin uusien ostamiseen! Hidasta puuhaa, mutta onhan tässä aikaa..

Aloitin tämän puuvillatunikan neulomisen siis todellakin viime vuoden heinäkuussa. Tuolloin ostin ihanat suklaanruskeat Muscat-langat Lankabaarista ja hain ohjeen Drops designin sivuilta. Aloittelin työtä heti lankojen hankkimisen jälkeen ja sainkin tunikaa tehtyä jonkin matkaa..

Elokuun alussa totesin kuitenkin olevani raskaana, ja tunikan neulominen jäi siihen. Aloin nimittäin ajatella, että mitäs ihmettä mä tällaista s-kokoista tunikaa teen, johon en edes tule varmaan ainakaan vuoteen mahtumaankaan... Motivaatio katosi siis totaalisesti.

Tämän vuoden kesäkuussa kaivoin keskeneräisen paidan käsityöarkusta ja jatkoin sen neulomista. Olisi muuten ollut varsin mukavaa, jos olisin merkinnyt ohjeeseen, mitä kokoa olen neulomassa.. Yllättäen vuoden aikana moinen yksityiskohta oli päässyt unohtumaan. Jouduin siis laskemaan silmukoita jonkin aikaa ennen kuin varmistuin koosta.

Pienestä alkukankeudesta ja muista luonnollisista hidasteista huolimatta tunika valmistui melko nopeasti. En uskaltanut sovittaa keskeneräistä tunikaa lainkaan, sillä pelkäsin, etten mahdu siihen :D Pelko oli kuitenkin turha. Vaikka tunika onkin nyt varmasti tyköistuvampi kuin mitä se olisi ollut viime kesänä, niin kyllä se hyvältä näyttää. Hienointa tässä on ehkä se, että tunika vaikuttaisi soveltuvan myös imettämiseen :)

Siitä ei kyllä pääse mihinkään, että valtavalta tantalta mä kaikissa kuvissa tällä hetkellä näytän.. Johtunee näistä valtaviksi kasvaneista rinnoista.. Huh huh..