Remonttievakon aikana ompelin äitini saumurilla (joka muuten omaani verrattuna toimii kuin unelma) ja ompelukoneella Vilholle uusia vaatteita. Tarve collegetakille alkoi olla akuutti, ja muut osat syntyivät ikään kuin sivutuotteena, kun kerran pääsi ompelun makuun.

Olin ostanut turkoosin interlocktrikoon jo aiemmin keväällä, mutta pojan kasvaessa huikeaa vauhtia en viitsinyt ommella siitä aiemmin mitään. Nyt olikin ihan viimeiset hetket tehdä ainakaan bodya kankaasta, sillä kangasta oli pituussuunnassa juuri ja juuri tämän 74-senttisen puvun verran. Takki ja verskat on ommeltu alkujaan vaippakankaaksi ostamastani luomubambusta. Totesin nimittäin jossain vaiheessa, etten todellakaan tarvitse enempää vaippoja ja päätin ommella kankaasta vaatteita.

Kaavat bodyyn ja huppariin otin Ottobre-lehdestä, verskojen kaavat piirsin vanhoista Me&I-verskoista, tosin isommassa koossa. Me&I:n kilppariverskat ovat olleet niin hurjassa käytössä mielettömän istuvuutensa ansiosta, että samalla mallilla täytyi saadat isommatkin! Lopulta setin suunnitteluun kului enemmän aikaa kuin ompeluun. Verskat hurautin kasaan muutamassa minuutissa pelkällä saumurilla, eikä noissa muissakaan montaa ompelukonesaumaa ole.

Kyllä nyt pitäisi pojan kelvata köllötellä uudessa Suomi-setissään :) Äiti ainakin tykkää!

Kävimme eilen Uudenpellontiellä toisen kerran tänä kesänä. Siis toisen kerran. Siinä on ainakin neljä kertaa liian vähän käyntejä yhdelle alkukesälle... Pelto oli kertakaikkisen pahan vallassa. Ohdakkeet ja peltosauniot rehottivat villeinä ja puna-apila oli vallannut kaiken lopun tilan. Ainut monivuotinen pellolle kylvetty lajike, joka oli selvinnyt noiden alkuperäisten ahdistuksessa oli keltasauramo. Sitä pellolla kasvoi valtavasti! Pahalaiset siis kitkettiin käsin, jonka lisäksi Miska niitti osan pellosta viikattella.


Kesäkukka-alueelta löytyi uusiakin tuttavuuksia, joiden nimet täytynee tarkistaa kasvikirjasta :) Alla olevista oikeanpuoleisin on idänunikko, mutta muista ei (vielä) ole tietoa. Idänunikoita kylvimme peltoon viime kesänä. Ihan standardiversio tuo ei ole, sillä eihän kukintojen kuulu olla kerrottuja! Mutta tuollaisia meidän kotipihallakin kasvaa :)
Vanhoista kavereista paikalle olivat kasvaneet ainakin aurankukka, ruiskaunokki, keltasauramo ja kamomillasaunio. Tosin tuossa kuvassa taitaa kyllä olla peltosaunio. Itse en erota kamomilla- ja peltosauniota kuin hajusta, sillä osa peltosaunioista on pienikokoisia. Muistaakseni niiden mykiöissäkin oli jotain rakenteellista eroa ja lehdetkin ovat erilaiset, mutta erot ovat niin pieniä, etten minä ainakaan niitä äkkiseltään luonnossa erota.

Vaipparumba on kestänyt meillä nyt likimain kolme kuukautta. Lähes koko tämän ajan olemme myös kestoilleet ainakin osittain. Koko kestoilun ajan myös vaippojen säilytys on ollut enemmän tai vähemmän puheen- ja pohdiskelunaiheena.

Ensin tarkoituksena oli hankkia vaipparoskis, mutta emme saaneet päätetyksi, millainen sen pitäisi olla. Mahdollisuuksia oli monenlaisia. Joko vaippoja voisi kuivasäilyttää kannellisessa roskiksessa tai märkäsäilyttää niitä etikkavedessä. Etikkavesi kuulosti jotenkin hankalalta ja suttuiselta. Lisäksi luin keskustelupalstoilta kuivasäilytyksen eduista. Harkitsimme myös mahdollisuutta vaippojen kuivaamiseen ja säilyttämiseen sitten muiden pyykkien joukossa.

Päädyinkin keskustelupalstojen selailun jälkeen säilytyspussiin. Roskis tuntui siksikin huonoimmalta vaihtoehdolta, että kylppärissämme on muutenkin rajallisesti lattiatilaa. Oman tilansa vievät jo Hilman vessa ja vaippalaatikko puhumattakaan kaiken maailman vanhoista löylykiuluista, joita nurkkiin on jäänyt lojumaan...


Pussi on tehty PUL-kosteussulkukankaasta. Yläreunaan ompelin nauhakujan, jonne pujotin vaaleansinistä puuvillanyöriä. Pussi roikkuu kylppärin seinässä olevasta pyyhetelineestä. Pusseja on nyt kaksi samanlaista. Tarkoitus olisi, että pussi kerätään täyteen, tyhjennetään pesukoneeseen ja heitetään sinne sitten mukaan. Kun toinen pussi on pesussa, niin toinen on puhtaana odottamassa. Materiaaleja on vielä kolmanteen, reissupussiin. Sitä voisi sitten kantaa matkassa mukana ja kerätä sinne käytetyt vaipat kotiinkuljetettavaksi.

Käytössä tuon varmaan näkee, miten hyvin systeemi toimii. Ainakin varmasti paremmin kuin pesuvatiin/pesukoneen reunalle kerätyt käytetyt vaipat. Ainakin tässä pussin suu on kiinni, eivätkä hajut pääse valtoimenaan koko kylpyhuoneeseen. Olen kyllä silti sitä mieltä, että nuo likaiset kestovaipat haisevat vähemmän kuin kertakäyttövaippojen roskapussi. Kertiksiäkin kun tuolla samassa kylppärissä säilötään..

Vilho kasvoi ulos NB-vaipoista jo jokin aika sitten. Palautin pikkuruiset vaipat omistajalleen ja sain vaihtureina ison laatikollisen isompia vaippoja. Nämä ovat nyt sellaisia, joiden pitäisi mennä Vilholle koko jäljellä olevan vaippa-ajan. Lainavaippojen ainut ongelma ovat kuivurin syömät kuminauhat. Lupauduinkin vaihtamaan kuminauhat uusiin...
Laskeskelin, että noita korjattavia vaippoja on ainakin 18. Niistä muutama on nyt jo korjattu, mutta taitaa noiden kanssa puuhasteluun tällä tahdilla vielä muutama tovi vierähtää. Päätin purkaa kuminauhat pois, vaikka se on jonkin verran työläämpää kuin niiden leikkaaminen. Vaipoista olisi tullut turhan kapeita, jos sivusaumat olisi leikannut auki ja todella kapeita, jos myös kuminauhat olisi vain leikannut pois.
Osassa vaippoja kuminauha on lisäimutaskussa, jolloin mitään saumoja ei tarvitse purkaa. Hankalissa tapauksissa (kuten vasemmalla kuvassa olevissa ruskeissa) kuminauha on kankaiden välissä, jolloin minun täytyy ensin purkaa saumurisaumaa sen verran, että saan vaipan käännettyä nurin päin. Kaiken lisäksi juuri näissä ruskeissa kuminauha on vielä jäänyt osittain saumurisauman väliin, jolloin sitäkin on purettava.. Noh, onneksi minulla on itsellänikin saumuri, joten saan nuo samat kyllä siististi korjattua.

Aika värkkäystä tämä kyllä on, mutta on tuossa silti vähemmän vaivaa kuin kokonaan uusien tekemisessä. Ja rahaa kuluu melkoisen paljon vähemmän kuin uusien ostamiseen! Hidasta puuhaa, mutta onhan tässä aikaa..

Aloitin tämän puuvillatunikan neulomisen siis todellakin viime vuoden heinäkuussa. Tuolloin ostin ihanat suklaanruskeat Muscat-langat Lankabaarista ja hain ohjeen Drops designin sivuilta. Aloittelin työtä heti lankojen hankkimisen jälkeen ja sainkin tunikaa tehtyä jonkin matkaa..

Elokuun alussa totesin kuitenkin olevani raskaana, ja tunikan neulominen jäi siihen. Aloin nimittäin ajatella, että mitäs ihmettä mä tällaista s-kokoista tunikaa teen, johon en edes tule varmaan ainakaan vuoteen mahtumaankaan... Motivaatio katosi siis totaalisesti.

Tämän vuoden kesäkuussa kaivoin keskeneräisen paidan käsityöarkusta ja jatkoin sen neulomista. Olisi muuten ollut varsin mukavaa, jos olisin merkinnyt ohjeeseen, mitä kokoa olen neulomassa.. Yllättäen vuoden aikana moinen yksityiskohta oli päässyt unohtumaan. Jouduin siis laskemaan silmukoita jonkin aikaa ennen kuin varmistuin koosta.

Pienestä alkukankeudesta ja muista luonnollisista hidasteista huolimatta tunika valmistui melko nopeasti. En uskaltanut sovittaa keskeneräistä tunikaa lainkaan, sillä pelkäsin, etten mahdu siihen :D Pelko oli kuitenkin turha. Vaikka tunika onkin nyt varmasti tyköistuvampi kuin mitä se olisi ollut viime kesänä, niin kyllä se hyvältä näyttää. Hienointa tässä on ehkä se, että tunika vaikuttaisi soveltuvan myös imettämiseen :)

Siitä ei kyllä pääse mihinkään, että valtavalta tantalta mä kaikissa kuvissa tällä hetkellä näytän.. Johtunee näistä valtaviksi kasvaneista rinnoista.. Huh huh..