Ihana huivi ihanalle äidille

1/08/2015

Tämä ei ollutkaan ehtinyt blogiin asti! Neuloin siis syksyn mittaan tällaisen huivin äidilleni joululahjaksi. Lanka on ihanan pehmeää merinoa, jossa on joukossa vähän hohtavaa hopeista lankaa. Huivi siis hohtaa vähän metallisesti ja tietysti se on täydellisesti sävy sävyyn äitini talvitakin kanssa. Langat ostin Salosta jo kesällä. En enää muista, mitä lankaa tämä on, enkä edes mallia. Jostain vanhasta Modasta löysin kuvion. Malli aloitettiin alhaalta, ja siellä näkyykin ohjeen mukainen pitsitön reuna yhden kuvion verran. En lähtenyt sitä purkamaan, mutta tein jatkossa kuviot reunaan saakka, sillä tuolla ohjeenmukaisella tavalla huivista olisi minusta tullut raskaannäköinen. Reuna on virkattu ihan omalla mallilla.


Alemmassa kuvassa näkyy lanka ehkä vähän paremmin. Teki aika tiukkaa luopua tästä ihanuudesta!


Saatat pitää myös näistä

0 kommenttia