Syksyn sävyjä

8/27/2016

Olen kesän aikana ommellut vähän ja bloggannut vielä vähemmän. Eilen palautin kuitenkin gradun esitarkastusversion, ja ohjaaja lupasi antaa siitä palautetta vasta kolmen viikon päästä. Voin siis hyvällä omallatunnolla unohtaa sen projektin ainakin hetkeksi.

Ompelin nämä legginsit tosiaan jo jonkin aikaa sitten. Tunika on vielä vanhempi, ja löytyy blogistakin. Nyt ompelin leggarien ja tunikan kaveriksi pipon. Tietysti myös nuo aiemmin kesällä neulomani asusteet ovat kuin tehdyt tähän kokonaisuuteen!


Tein nämä syksyä varten, sillä alan kulkea kouluun Raumalle, jonne on meiltä  45 minuutin ajomatka autolla, bussilla vielä pidempi. En lainkaan kaipaa noille matkoille mitään kiristäviä vaatteita! Lisäksi okrankeltainen näyttää hyvältä luumunvärisen kanssa - ja minullahan on luumunväriset Kujeen nauhasaappaat. Alla vielä kuva ilman tunikaa.


Kangas on (muistaakseni) Kankaamon joustocollegea, kaavan olen piirtänyt itselleni Mallikelpoisen ohjeella.

Saatat pitää myös näistä

1 kommenttia