Leijonasetti ja ohje housujen säädettävään vyötäröön

9/26/2016

Verson puodin ompelukerhon yllätyspaketista löytyi ihanaa Leena Rengon suunnittelemaa Leijonamieli-kangasta. Ompelukerhon ideana on ommella yllätyskankaasta tiettynä aikana, joka nyt oli 19.-24.9. Ihastuin kankaaseen heti, samoin kuin Einokin. Koska hän oli veljeään innostuneempi kankaasta, päätin ommella jotain hänelle. Matkaan tuli mutkia heti alussa, sillä perheeseemme rantautui vatsatauti. Ensin sen sairasti Eino, minkä seurauksena valvoin useamman yön. Seuraavana vuorossa olinkin minä. Sain taudin todella voimakkaana, ja se voi voimat neljäksi päiväksi. Juuri, kun olin toipunut taudista, Vilho alkoi oksentaa. En siis reilun viikon kestäneen pyykkämisen keskellä ehtinyt edes ajatella ompelua.

Aloitin vaatesetin ompelun ompelukerhon viimeisenä päivänä, enkä ehtinyt saada sitä valmiiksi. Vaatteet valmistuivat siis yhden vuorokauden myöhässä. Olisin varmasti saanut nopeammin valmiiksi pelkän teepaidan, mutta halusin ehdottomasti tehdä näistä kokonaisen setin. Huppari ja housut ovat joustocollegea, leijonakangas trikoota. Huppari on Ottobren Crocodile (1/2015) koossa 104 ja housujen kaava on joku minulta ennestään löytynyt kapea sivusaumaton malli koossa 100. Housujen lahkeissa on löysähköt kuminauhat. Housuissa on vyötäröllä säädettävä kuminauha, jonka ompelusta kuvasin peräti ohjeen! Se on alempana tässä postauksessa. Kertokaahan ihmeessä, jos ohjeessa on jotain kummallista tai käsittämätöntä!


Hupparin etukappaleelle painoin Emon väreillä leijonan kuvan käyttäen kontaktimuovia sabluunana. Aivan ongelmaton tämä tekniikka ei ollut, sillä kontaktimuovin liimapinta tarttui kankaaseen. Koitin paperinpaloilla irrotella sitä, mutta lopulta odotin, että kuvio oli kuivunut, silitin sen leivinpaperin läpi ja heitin etukappaleen pesukoneeseen. Pesussa tarrapinnanjämät irtosivat, mutta irrotteluprosessissa olin sutannut kuviota hiukan muutamasta kohtaa, joten aivan siisti tuo ei nyt ole.



Lisäksi ompelin Ottobren Raide-paitakaavalla paidat pojille. Isoveli Vilho sai pitkähihaisen paidan, jonka hihat ja selkä on keltaista jerseytä, pikkuveli Eino sai tämän mustavalkoisen Leijonamieli-teepaidan.


Ohje housujen säädettävään vyötäröön 

Tarvitset:
- vyötärötaitetta vailla valmiit housut
- reikäkuminauhaa housujen vyötärönympäryksen verran tai hiukan vähemmän, mallista riippuen.
- napin, joka mahtuu reikäkuminauhan reiästä läpi.


1. Ensimmäisenä ommellaan napinläpi kuminauhaa varten. Kangas kannattaa tukea napinläven kohdalta nurjalta puolelta silitettävällä tukikankaalla. Silloin se ei lähde venymään, eikä repeä niin helposti. Näissä housuissa napinläpeä ei ole tuettu. Tukikangas pitäisi silittää ennen napinläven ompelua kankaan nurjalle puolelle siihen kohtaan, johon napinläpi on tarkoitus tehdä. Napinläpi ommella 0,5-1 cm:n päähän KT-saumasta saumanvaran päähän yläreunasta. Taitteen ommel tulee napinläven yläpuolelle, joten sille tulee jättää tilaa. Napinläpi ommellaan yhtä korkeaksi tai peri milliä korkeammaksi kuin mikä kuminauhan leveys on. Koska minulla ei ole napinlävessä tukikangasta, olen ommellut napinläven aavistuksen kuminauhaa kapeammaksi. 


 2. Napinläpi avataan ratkojalla. Asetetaan kuminauha housujen vyötärölle nurjalle puolelle niin, ettei se ole kierteillä. Kuminauhan päät asetellaan päällekkäin KT-sauman kohdalta. Ommellaan tiheällä noin 2,5 mm leveällä siksakilla kuminauha kiinni housuihin.

 

 3. Taitetaan kuminauhakuja nurjalle ja silitetään taite. Tikataan kuminauhakuja kiinni kaksoisneulalla tai peitetikkikoneella. Jos materiaali ei ole joustavaa, voi tikkauksen tehdä myös ompelukoneen suoralla ompeleella, kunhan reuna on ensin huoliteltu.


4. Ommellaan ohut ja mahdollisimman sileä nappi kuminauhan kiinnitysompeleen päälle. Vedetään kuminauha ulos napinlävestä ja pujotetaan nappi kuminauhan rei'istä läpi.


5. Sovitetaan ja säädetään vyötärö!


Saatat pitää myös näistä

0 kommenttia