Ryhmä Hau päiväkotikuvaukseen

11/02/2016

Syksyn mittaan on ollut paljon juttua koulu- ja päiväkotikuvausten hinnoitteluista. Menemättä asiaan sen syvällisemmin päädyimme ottamaan itse kuvia lapsista. Heillä on siis päiväkodin virallinen kuvaus huomenna, mutta hinnoittelusta johtuen emme aio ottaa niistä kuvista kovinkaan montaa. Koska lapsista ei ole viime vuosina teetetty kuvia mummeille tai kummeille, ajattelimme, että olisi kiva saada joku kuva annettua, sillä muutamat ovat niitä jo kyselleet.


Kotona kuvaaminen ei kuitenkaan ole ihan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Järjestelyt vievät aikaa ja tilaa, mutta suurin ongelma on tuttu kuvaaja. Kun kuvaajana on oma isä tai äiti, kuvattavat pistävät koko tilanteen ihan leikiksi. Nämä kuvat on otettu karkkipalkalla. Lupasin siis lapsille karkkiaskit, kun olemme saaneet heistä riittävästi hyviä kuvia!


Mutta sitten näihin paitoihin. Tein ensin Einon tilkkupaidan. Siihen on käytetty kaikki loppu sininen Ryhmä Hau -kangas, mikä kaapista löytyi. Sampan kuva paidan miehustassa on applikoitu ja kirjottu siihen. Isommat palat applikoin kankaasta, pienet kuviot kirjoin käsin, kun totesin vain menettäväni hermoni pienten palojen liimailussa. Koska Einon paidasta tuli niin hieno, Vilho alkoi puhua minulle päivittäin omasta paidasta. Paita pääsi joululahjalistallekin.


Viikonloppuna kävin Vilhon kanssa katsomassa paikallisessa lastenvaatekaupassa, josko siellä sattuisi olemaan myynnissä Ryhmä Hau -kangasta. Vilho olikin onnesta soikeana, kun hyllystä löytyi tämä kangas! En ole nähnyt tätä kangasta missään muualla myynnissä, ja tämä on mielestäni huomattavasti kivampi kuin monessa muussa kaupassa myynnissä olevat siniset tai pinkit kankaat. Myös kuvioiden asettelu on suht rauhallinen, ja tämä onkin suunnilleen niin kiva, kuin tällainen kangas nyt voi olla.


Einon paidan kaavan nimeä en tiedä, sillä se löytyi nimettömänä kaavakansiosta, mutta sen koko on 104. Vilhon paita on Ottobren Raide kaavalle ommeltu ja koko on 128.


Saatat pitää myös näistä

4 kommenttia

  1. Oi vau! Olisi niin suosikki meilläkin 😊

    VastaaPoista
  2. Onpa onnellisen näköisiä poikia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä paitoja odotettiin kovasti, ja tässä ne ovat ekaa kertaa päällä!

      Poista