Tein Vilholle muutamia uusia vaatteita eskaria varten. Ensimmäisenä valmistui Poutapukimon joustocollegesta paita Mekkotehtaan Kahden-paidan kaavalla koossa 134. Olen enemmän kuin tyytyväinen tähän. Sen ompelu onnistui hyvin ja kaava oli juuri sopiva. Housut on tehty Paapiin kaavakirjan Repo-kaavoilla myös koossa 134. Tykkään kaavasta kovasti, sillä malli on mukavan kapea olematta tiukka, mutta housut pysyvät kuitenkin meidän hoikilla pojilla päällä ilman suurempia kaavamuutoksia. Resorit ovat sateenkaariraitaa, housut muuten punaista joustocollegea. Takana on taskut ja vyötäröllä nyöri.




Kylmiä syysaamuja varten aloitin jo keväällä villatakin neulomisen. Lanka on Lankamaailman alelaarista löytynyttä todella pehmeää merinoa. Toivottavasti Vilho pystyy pitämään tätä. Ainakin se oli juuri sopivankokoinen. Valokuviin poikaa ei enää tahdo saada, joten täytynee tästä lähin tyytyä näihin tasokuviin. Lanka kului todella tiukille. Kuvassa näkyy kaikki jäljelle jääneet langat. Sinistä oli niin vähän, etten uskaltanut lähteä neulomaan kaitaleita etureunaan, joten päätin ommella napituskaitaleen tilalle vetoketjun. Tämä on tehty jollain Suuren Käsityölehden mallilla 10-vuotiaan kokoon, sillä tällä kertaa en halunnut neuloa liian pientä villatakkia! Tämä on itse asiassa hyvinkin sopiva melkein 130-senttiselle 6-vuotiaalle.

Esikoinen aloittaa ensi tiistaina, eli ylihuomenna, eskarin! Mun piäni! Kävimme siis jo aiemmin tällä viikolla kirjakauppaostoksilla, sillä Vilho ilmoitti tarvitsevansa uuden kalenterin. Suomalaisesta kirjakaupasta löytyikin sopiva pupukalenteri ja sen kaveriksi ostimme Stabilon paketin, jossa oli neljä lyijykynää, kumi ja teroitin. Penaalia suunnittelimme yhdessä ja päädyimme tällaiseen kahden sauman penaaliin, johon aplikoin värikyniä. Vetoketjun Vilho valitsi itse, farkku on isänsä vanhoista housuista ja sisäkangas Marimekkoa. Samasta kankaasta olen aikoja sitten tehnyt Vilholle paidan, joka on aivan ehdoton lempipaita.



Koska penaali olikin aika hauska ommeltava, tein niitä saman tien kolme! Yksi näistä menee vanhempainyhdistyksen arpajaisiin, yhden otan itse käyttöön.


Ja sitten viimeisenä se perinteistäkin perinteisempi ompelus näin elokuussa. Kerhotossut. Vilholle suunnittelin uudet tossut, jotka eivät kuitenkaan saavuttaneet suurta suosiota. Vienona toiveena nimittäin esitettiin, että seuraavat voisi taas olla "ne tavalliset". Kolme kertaa muokkasin mallia, mutta ilmeisesti se on vain tämä malli, joka ei ylipäänsä miellytä häntä. Ihan kivasti ne kuitenkin näyttävät istuvan jalssa, eivätkä kuulemma tunnu pahoilta. Tuota 6-vuotiasta alkaa kyllä olla todella vaikea miellyttää! Nämäkin on kierrätysfarkusta ommeltu, sisällä on puuvillaa ja pohjalla nahkaa.



EI-NOU sai omat tossut nimikoituina. Näiden oli tarkoitus päätyä Roosanauha-huutokauppaan - en muista minä vuonna - mutta ne jäivät keskentekoisina pyörimään laatikoihin. Kun Eino näki isoveljen tossut, hän alkoi kysellä itselleen uusia tossuja. Olin kesällä siivoillessani löytänyt näiden tossujen kaikki osat, joten näytin keskentekoiset tossut Einolle ja kysyin, tykkäisiköhän niistä. Tossut sopivat Einolle, joten tein ne valmiiksi. Aika iloiset, eikö? Ja mikäpä sopisi tekstinäkään paremmin tahtoikäiselle Einolle, jonka yleisin vastaus kaikkeen on Ei.



 Nyt jäämme sitten jännittämään, minä ja pojat, tiistaita ja uudenlaisen arjen alkua! Hui!

Arjesta muistuikin mieleen opistotunnit! Syyskuun alussa kahtena viikonloppuna on ompelun perusteet Raisiossa ja sen jälkeen alkaa Maskussa lastenvaatekurssi! Kummallekin kurssille mahtuu vielä mukaan

Tämä onkin yksi sellainen ompelus, jota en ollut aiemmin tehnyt. Olin kyllä suunnitellut ja miettinyt asiaa usein, mutta se oli kuitenkin aina jäänyt. Kun Saumanvara-ryhmässä käynnistettiin MakeBran ja Saumanvaran yhteinen Sewmibrari, eli rintaliivien ompeluhaaste virtuaaliohjauksella, päätin tarttua haasteeseen.

Lopputulos on jopa erittäin hyvä. Liivit istuvat hyvin ja ovat suunnilleen oikean kokoiset, mutta ympärysmitta on auttamatta liian suuri. En huomioinut hakasten leveyttä ympärysmittaa ottaessani, joten liivit jäivät selvästi väljiksi. Lisäksi ympärykseni rintojen alta on juuri ja juuri 75 cm, joten koko 75B on oletusarvoisesti todennäköisemmin iso kuin pieni. Näitä pitäisi siis vähän vielä muokata, mutta en ole uskaltanut vielä lähteä purkamaan hakasia. Seuraavista teen kuitenkin selvästi pienemmät ympäryksestä.

Nämä kangaskassit ompelin tosiaan jo toukokuussa, juuri ennen päiväkodin päättymistä. Olin poikien kanssa kasvattanut siemenestä tomaatteja, joita tulikin ihan valtava määrä, 27 kpl. Päädyinkin lopulta jakamaan niitä sukulaisille ja päiväkodin hoitajille. Koska tomaatti yksinään ei ehkä ole jokaisen toivelahja, päätin ommella niille pussit. Lopulta ompelin näitä kangaskasseja - erittäin perinteisesti - lasten viimeistä hoitopäivää edeltävänä yönä. Aamulla lapset valitsivat, mikä kassi menee kenellekin, minkä jälkeen laitoimme ylikokoiset taimet kasseihin!


Taimikassien lisäksi olen ommellut vaatteita Vilholle. En voi sanoa, että meillä olisi puutetta kesävaatteista, mutta Vilholla niitä on suhteellisen vähän. Lisäksi niistä suurin osa on hänelle epämieluisia, mistä johtuen hän ei käytä kuin muutamaa vaatetta. Päätin siis tehdä hänelle muutaman sellaisen vaatteen, joka tulisi varmasti käyttöön. Ensimmäinen näistä on punainen kitarapaita.

Vilhon punaiset vaatteet ovat nopeassa kierrossa. Heti, kun ne ilmestyvät pesun jälkeen kaappiin, ne menevät myös päälle. Harmaat ja tummansiniset vaatteet saavat rauhassa pölyyntyä koreissa, sillä niihin ei juuri kosketa. Löysinkin kaapista loput Majapuun punaisesta kitaratrikoosta, ja se riitti juuri ja juuri Vilhon t-paitaan. Tämäkin on ommeltu Paapiin Myyrä-paidan kaavalla koossa 128.


Shortseja Vilholla on oikeasti vain muutamat. Tykästyimme molemmat käytettynä ostettuihin Me&I:n collegeshortseihin, joten piirsin niistä kaavat ja ompelin uudet siniset shortsit sateenkaariresoreilla. Nämä ovat aika hauskat aiemmin ompelemani sateenkaari-t-paidan kanssa. Koska kangasta oli knaftisti ja kankaiden leikkaaja oli huolimaton, toisesta lahkeesta jäi pieni pala puuttumaan. Ompelin siihen paikan ja paikan päälle vielä paikkataskun! Taskun muotoilussa kävi pieni ajatusvirhe, eikä siitä tullut ihan sellainen kuin olin suunnitellut, mutta eiköhän se silti ole parempi kuin ei taskua ollenkaan! Myös lahkeisiin minun piti ommella jatkopätkät, sillä kangasta oli sen verran vähän.



Lopuksi esittelyyn pääsee vielä viileiden kesäiltojen karhutakki. Ostin neuloksen maaliskuussa käsityömessuilta, mutta se on odottanut ompelua siitä asti. Kohdistukset onnistuivat kohtuullisesti, mutta Suuren Käsityölehden ohje ja kaavat olivat sen verran oudot, että ompelujärjestys ei mennyt niin kuin olisi pitänyt, ja palat eivät ihan siltään osuneet kohdilleen. Pienellä säädöllä tästä tuli kuitenkin ihan jees!

Tyhjensin keväällä vaatekaappiani, ja lähdön sieltä sai mm. Noshin trikoosta ompelemani paita, jossa oli liian tiukat hihat. En raaskinut heittää lähes käyttämättömäksi jäänyttä paitaa vaatekeräykseen, joten leikkasin paidasta Paapiin Myyrä-kaavalla pojalle 128-kokoisen paidan. Edes resoreita en purkanut, vaan asettelin kaavat paidalle niin, että resorit tulivat suoraan mukaan. Hihat olivat sopivasti juuri tuon kaavan kokoiset, joten en purkanut niiden sivusaumaa laisinkaan. Myös pääntien resori on purettu omasta paidastani ja siirretty tähän. Sen ompelu tuotti vähän tuskaa, sillä en viitsinyt yrittää tunkea sitä enää kantinkääntäjään. Melko kelvollinen siitä kuitenkin tuli.

Paidan kaveriksi ompelin oranssit farkut. Nämä olivat aiemmin äitiysfarkut, mutta kun näille ei lähes neljän vuoden varastoinninkaan jälkeen löytynyt uutta käyttäjää, leikkelin nekin kokoon 128. Vilho on rakastanut yli kaiken oransseja Name Itin farkkujaan ja käyttää niitä yhä, vaikka nilkat vilkkuvat ja vyötärönkin täytyy jo olla vähän ahdas. Hän ottikin ilolla vastaan nämä uudet isommat oranssit - tai onarssit - farkut, vaikkei suostunutkaan tällä kertaa kuvattavaksi. Tein farkkuihin alkuperäisestä mallista poiketen säädettävän vyötärön, sillä olen todennut sen olevan aivan ehdoton lasten housuissa.




Vaikka kierrätysvaatteet eivät kevennä kangasvarastoa, ne keventävät omaa vaatekaappiani. Ennen kaikkea saan niistä hyvän mielen, kun vanhoille vaatteille tulee uutta käyttöä!

Äitiysfarkkuni saivat uuden elämän pojan housuina! #kettutaskussa #kierrätysompelu #vanhastauutta #saumanvara #ompeluelämää #sewingforkids #farkut #värifarkut #käpynen

A post shared by Riinu (@riinunblog) on Jun 18, 2017 at 7:34am PDT

Verson Puodilla on satunnaisesti kokoontuva ompelukerho. Verson Puodilta saa siis tilata yllätyspaketissa kamgasta, josta sitten ommellaan tiettynä ajankohtana jotain. Tämän ompelukerhon teemana oli Suomi 100, ja kankaan nimi Kotiinpaluu. Värivaihtoehtoja oli normaalista poiketen kolme: aamurusko, päivä ja mustavalko. Minun kankaani on näistä päivä. Ihastuin kankaaseen ikihyviksi heti, kun avasin paketin.

Kaavan keksin eräästä ompeluryhmästä, kun joku kyseli, onko joku ommellut tällä kaavalla. Kaava on siis tämän kevään Suuresta Käsityölehdestä numerosta 3. Ainut muutos, jonka kaavaan tein, oli helman kaventamisella, koska Kangas ei olisi muuten riittänyt. Koska kangasta oli vain metrin pätkä, jouduin lisäämään helmaan leveän pitsin, jotta tämä ei olisi jäänyt liian lyhyeksi minulle. Pituuttahan minulla on 176 cm, joten sain leikata tähän melkein kyntenikin mukaan! Kaava on leikattu koossa 36, joka olikin tosiaan juuri sopiva minulle. Mekko oli super helppo ommella, ja tämä valmistuikin ihan hetkessä 3-vuotiaan Einon leikkiessä työpöydälläni samaan aikaan pikkuautoilla.


Kiitokset siis jälleen kerran Verson Puodille ihanasta kankaasta, jota en ehkä olisi tullut ostaneeksi ilman tätä haastetta!

Olen 16-17 vuotta sitten opiskellut vuoden verran sähkö- ja tietokoneasentajan opintoja Turun ammatti-instituutissa ja työskennellyt aikoinaan yhden kesän laivasähköasentajana telakalla, joten osan asioista olisi voinut kuvitella olevan tuttua. Ei kuitenkaan ollut erityisen yllättävää todeta, että olin unohtanut lähes kaiken. 


Lasertyöstöä odotin kovasti, mutta sen osuus jäi kurssilla valitettavan laihaksi. Moni muukin oppisisältö olisi kaivannut enemmän käsittelyaikaa, joka jättikin miettimään, olisiko järkevämpää rajata kurssille vähemmän sisältöjä, kun kaikkea ei kuitenkaan ehditä käsitellä kuin nimellisesti. Myös kurssin opintopistemäärä on niin pieni, ettei kurssiin senkään puolesta voi sisällyttää valtavan laajaa oppimäärää. Tällaisenaan kurssin sisältö ja tehtävät vastaavat varsin hyvin opintopistemäärää, toisin kuin monella muulla kurssilla. Oman työn valinnalla pystyy myös vaikuttamaan työmäärään hyvin. Varsinainen oppiminen jää kuitenkin vähäiseksi, jos asioihin ei ole aikaa paneutua kunnolla.

Kurssityön oppimis- ja työprosessin kuvaus
 

Kurssityön tavoitteena oli oppia rakentamaan vahvistin ja ymmärtää sen toimintaperiaate. Elektroninen vahvistin nimensä mukaisesti vahvistaa signaalia. Tässä vahvistimessa tulosignaali tulee aux-liitännän kautta toiselta laitteelta, esimerkiksi puhelimelta. Signaali vahvistetaan ja syötetään kauittimille. Tehoa säädetään potentiometrillä, joka toimii siis äänenvoimakkuuden säätimenä. Vahvistimen rakentamisessa on tärkeää työskennellä tarkasti ja huolellisesti. Piirilevyn suunnitteluvaiheessa on johteille ja komponenteille jätettävä riittävästi tilaa, jotta ne eivät joudu epätarkoituksenmukaisesti kosketuksiin toistensa kanssa. Piirilevyn kokoamisvaiheessa on tärkeää kiinnittää komponentin levyyn järkevässä järjestyksessä. Komponenttien kiinnittäminen kannattaa aloittaa pienimmistä komponenteista, tässä tapauksessa vastuksista, sillä silloin on työskentely helpompaa. On siis tärkeää suunnitella kokoamisjärjestys ennen työskentelyn aloittamista. Työskentelyn ohessa opitaan tunnistamaan komponentteja ja ymmärtämään niiden käyttötarkoituksia.

Kurssityönäni tein vahvistimen. En oikeastaan missään vaiheessa suunnitellut työtäni tarkasti. Valitsin komponenttipaketeista sen, jonka ajattelin olevan itselleni tarpeellisin, mutten miettinyt työtä alussa sen pidemmälle. Työ aloitettiin piirilevyn piirtämisellä. Vahvistimen piirilevyyn oli tarkka ohje, jota Kouluelektroniikan myyjä kehotti tarkkaan noudattamaan. Piirilevyn valmistus muistuttiin valokuvan kehittämistä ja se olikin aika hauskaa, vaikkakin aikaa vievää. Koska piirilevyjä tuskin valmistetaan monessakaan alakoulussa, olisi tällä kurssilla voinut käyttää myös valmiita piirilevyjä, jolloin aikaa olisi jäänyt enemmän muihinkin kurssin osa-alueisiin.

Kun piirilevy oli valmis, siihen porattiin reiät komponenteille. Porasin reiät liian pienellä poranterällä, minkä seurauksena jouduin käsiporalla suurentamaan osa rei’istä. Osasta komponenttien metallilangat mahtuivat läpi ja osan rei’istä sain suurennettua pylväsporakoneella. Komponentit tulivat piirilevyä kootessa erilailla tutuiksi kuin tietokonetehtävissä. Aloitin komponenttien kiinnityksen piirilevyyn pienikokoisista vastuksista ja hyppylangasta. Tämän jälkeen kiinnitin isommat komponentit.

Vasta, kun suurin osa komponenteista oli kiinnitetty piirilevyyn, aloin miettiä kotelointia ja kaiuttimia. Laserkokeilun jälkeen ajattelin tehdä vahvistimen ja kaiuttimien laatikot laserleikkurilla, mutta käytännön ongelmien vuoksi tämä suunnitelma peruuntui. Asun tunnin ajomatkan päässä koululta, enkä päässyt ajoissa koululle tekemään laatikoita lasteni sairastelun vuoksi. Jouduin siis hylkäämään laserleikatun kotelon ja vaihtamaan sen tavalliseen vanerilaatikkoon.


Kotelon valmistuttua jouduin vielä irrottamaan osan komponenteista piirilevystä, sillä komponentit piti kiinnittää koteloon ulkopuolelta, eikä se ollut mahdollista, kun ne olivat kiinni piirilevyssä. Myös musta nelikanttinen katkaisija muuttui pian takaisin pyöreäksi kytkimeksi, sillä näin vältyin talttaamasta neliskanttiselle kytkimelle reikää. Tein kotelon reunoihin reikärivistöt, jotta piirilevy ei kuumenisi liikaa pienessä kotelossaan. Suurin osa liittimistä oli suunniteltu kiinnitettäviksi niin ohuisiin materiaaleihin, että niille piti porata ensin pieni reikä ja sitten suurempi, johon mutterit sai upotettua. Tämä kaikki oli aikaa vievää, ja työskentely oli hidasta.

Kaiuttimet on myös tehty vanerista. Kulmissa on tukena pienet listat, jotka liimasin ja nidoin kiinni laatikkoon. Nämä listat tukevat kulmia ja laatikko pysyy paremmin koossa. Laatikon sisään laitoin löyhästi polyesterivanua. Puuosat on jälkikäsitelty kuultovalkoisella Osmo-puuvahalla ja kaiuttimien kankaat ovat Marimekon puuvillaa.


Kaikenkaikkiaan projektista voi päätellä sen, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Huonosti suunniteltu on vielä mahdollista saada onnistumaan, mutta kokonaan suunnittelematta jättäminen hankaloittaa tekemistä merkittävästi. Tärkein oppimani asia oli taas kerran huolellisen suunnittelun tärkeys. Myös tarvittavista lisäosista, tarvikkeista ja materiaaleista olisi ollut hyvä tehdä heti kattava lista, jotta olisin välttynyt viideltä erilliseltä kauppareissulta. Onneksi johtoja, kolvi ja tinaa löytyi kotoakin. Sain myös jonkin verran käytännön vinkkejä mieheltäni, joka harrastaa elektroniikkaa.


Yllätyksekseni sain tästä kurssista arvosanan 5 ja olen siihen enemmän kuin tyytyväinen!

Olen tälle sivulle koonnut portfolion puu-, muovi- ja metalliteknologian kurssilla tekemistäni puutöistä. Edelliset kokemukseni puutöistä ovat alakoulusta 80-90-lukujen taitteesta, eli ihan muutaman vuoden takaa. Sen jälkeen olen lähinnä hionut huonekaluista maaleja tai naputellut kasaan jotain linnunpönttöä yksinkertaisempaa.

Harjoitustyöt
Aivan ensimmäinen harjoitustyöni oli kasvoreliefi, jonka tein veistämällä. Kyseinen työ on koulun perinne, ja kaikki uudet opiskelijat veistävät oman kuvansa. Kuvat on kiinnitetty koulun seinälle suureksi tauluksi.
Toinen harjoitustyöni oli liitostyö, jossa talttasin laatikon nurkkaan kalanpyrstöliitoksen. Koulussa nyhräsin yhtä liitosta loputtoman pitkään kynän ja viivaimen avulla, mutta kotona homma alkoi sujua, kun puuseppämieheni opasti minua elämää helpottavien työkalujen käytössä. Kolmantena harjoituksena leikkasin ja taivutin muovia, ja sain aikaiseksi - noh, jotain...




Sorvaustyö
Todelliseksi murheenkyyniksi osoittautui sorvaustyö. Sorvaustyön lähtökohtana oli tehdä yksinkertainen pienehkö astia, jossa voi säilyttää jotain. Odotukseni eivät olleet alkujaankaan korkealla, mutta työn edetessä rima aleni alenemistaan. Ensimmäinen harjoituksen tein pienestä koivunpalasta, jonka löysin varastosta. Tämän jälkeen sahasin koivulankusta sopivan pätkän, jonka sitten höyläsin suoraksi ensin oikohöylällä ja sitten tasohöylällä. Höyläyksen jälkeen sahasin pyörösahalla laudan kolmeen suunnilleen samanmittaiseen osaan ja liimasin osat yhteen puuliimalla.


Kun sorvattava puukappale oli yhtenäinen, aloitin lieriösorvauksen, josta ei sitten tahtonut tulla yhtikäs mitään. Terä nappasi aina jonnekin kiinni ja lohkaisi mennessään isoja palasia. Pelkäsin kiinnitysruuvien jo pian tulevan näkyviin, kun paloja lohkeili kaiken aikaa. Sain kuitenkin jonkinmoisen lieriön sorvattua.




Lopulta hylkäsin tämän ja yritin sorvata tuoretta vaahteraa (kuva yllä). Sekin sujui huonosti, ja luovutin edes kokeilematta ontelosorvausta. Aloin jo olla epätoivoinen kurssin läpäisemisen suhteen, kunnes mieheni otti yhteyttä kotipaikkakunnallamme asuvaan puuseppään, joka harrastaa sorvausta. Hänellä oli minulle valmis aihio, joten aloitimme siitä.

Sorvaus muuttui täysin, kun vieressä oli joku ohjaamassa. Aloitin työn ontelosorvauksesta. Porasin keskelle reiän noin 20 mm:n terällä sorvauksen helpottamiseksi. Tämän jälkeen aloin sorvata puuta reunoilta keskelle päin. Kun sisäosa oli suunnilleen valmis, jatkoin ulkoreunaan. Rouhin ensin suuret epätasaisuudet pois, minkä jälkeen sorvasin kaarevat pinnat.


Olin aiempien sorvausyritysten seurauksena luonut itselle valtavan pelon koko sorvia kohtaan ja jännitin sorvausta niin paljon, etten voinut sovittua sorvauspäivää edeltävänä päivänä keskittyä mihinkään. Hyvässä ohjauksessa jännitys katosi nopeasti, eikä puusta lohjennut yhtäkään suurta - tai edes pientä - palaa. Mielessä kävi jopa ajatus omasta sorvista autotallin nurkassa!

 
Levytyö
Levytyön valmistus sujui huomattavasti sorvausta kitkattomammin. Päätin heti tehdä jotain taidoilleni sopivaa - eli erittäin yksinkertaista. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin suunnittelemaan säilytyslaatikot eteisen avolokerikkoon. Olen monet kerrat turhautunut kyseisiin lokerikkoihin, sillä niihin tulee tungettua vähän sitä sun tätä ja lokerikko on aina epäsiistin näköinen. Toiveissa oli, että lokerikon yleisilme siistiytyisi, kun osan tavaroista saisi kunnolliseen laatikkoon pienen ruman muovikorin sijaan.

Päätin tehdä laatikon kotona ennestään löytyvästä mäntylevystä. Koska levyn materiaali riitti juuri kahteen laatikkoon, päätin tehdä laatikoita samalla vaivalla kaksi. Höyläsin levyn ensin suoraksi sopivaan paksuuteen oiko- ja tasohöylällä, sillä levy oli säilytyksessä elänyt jonkin verran ja oli vähän kiertynyt. Halkaisin levyn sitten pituussuunnassa, jolloin minulla sattui pieni mittavirhe. En huomioinut mittauksessa sahan terän viemää leveyttä, jolloin toisesta levystäni tuli kapeampi kuin toisesta. Kun oli halkaissut levyn pituussuunnassa, sahasin sen pyörösahalla poikki sopiviin pätkiin.

Laatikon kulmat halusin sahata jiiriin, sillä se on erittäin siisti ja huomaamaton liitos. Koska tein sahauksen kotona epätarkalla pyörösahalla, tein ensin koesahauksen listankappaleisiin voidakseni tarkistaa suorakulmalla onnistuneen kulman. Kun kulma oli tarkastettu sahasin saman viistotuksen kaikkiin osiin.




Kulmien sahauksen jälkeen kävin koululla jyrsimässä jokaisen kappaleen alaosaan uran pohjalevyä varten. Alla olevassa kuvassa näkyy jyrsitty ura ja Festoolin Domino-kone sekä sillä tehdyt reiät, joihin työnnettävillä dominopaloilla laatikko saadaan koottua. Koska levyni oli niin ohut (8 mm), pienimmänkin domino-palan mahtuminen koloon oli eritäin tarkoilla. Muutama reikä tulikin levyn läpi, mutta kittasin reiät ennen maalausta.



Kun puuntyöstö oli valmis, hioin sisäpinnan kevyesti käsin ja maalasin laatikon osien sisäpinnat ruiskulla harmaiksi. Kun maali oli kuivunut, liimasin laatikot kasaan dominopaloja käyttäen ja jätin kuivumaan. Kun liima oli kuivunut, kittasin epätasaisuudet Siloran snickeri-tasoitteella.




Kun laatikot oli maalattu sisältä, hioin ulkopinnan ja maalasin sen ruiskumaalilla. Yksi kerros maalia ei vielä riittänyt tasaiseen lopputulokseen, joten hioin pinnan kevyesti ja maalasin sen uudelleen.


Metallin ja puutyön yhteiseksi kurssiarvosanaksi sain kolmosen (3). Tentistä sain nelosen, joten nämä työt laskivat arvosanaa.