Sukkia, sukkia!

4/19/2017

Osallistuin talvella ystävänpäiväsukkien neulontaan. Koska koulu alkoi painaa kovasti päälle, sukat jäivät kuitenkin vähän kesken. Olen tehnyt niitä valmiiksi pikkuhiljaa ja pääsiäisenä viimein silmukoin viimeiset kuviot valmiiksi ja päättelin langanpätkät! Sukat menevät lahjaksi ystävälle, joka on ollut elämässäni 30 vuoden ajan.


Päätin tuossa joku aika sitten ex tempore ilmoittautua Niina Laitisen Kuusamat-sukkien koeneulojaksi. En yhtään tullut ajatelleeksi, ettei minulla oikeasti ole aikaa neulomiseen. Muut olivatkin nopeampia neulojia, ja ohje julkaistiin, ennen kuin ehdin laittaa palautetta. Malli oli yllättävän haastava (tai sitten olen vain koko ajan liian väsynyt), enkä oppinut kuviota ulkoa kuin vasta toisen sukan lopussa.

Malli on minusta aivan mielettömän kaunis! Sukat on neulottu Novitan Nallesta 3 mm:n bambupuikoilla. Kuusamien ohje löytyy Ravelrysta.


Saatat pitää myös näistä

0 kommenttia